Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapin Liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lapin maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Lausunto hankkeesta: Vastuullista ja kestävää osaamista matkailun alustoilla

 

LMYR 09.06.2025 § 60  

193/00.00.01/2024  

 

Valmistelija Irri Liisa, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Hankkeen päätavoitteena on parantaa kohderyhmään kuuluvien osaamista sekä  työllistymismahdollisuuksia digitaalisilla alustoilla tapahtuvassa matkailutoiminnassa. Samalla  edistetään kestävää ja vastuullista liiketoimintaa, joka huomioi ympäristön, paikallisyhteisöt,  kulttuurin ja lainsäädännön. Tavoitteeseen pääsemiseksi hankkeessa kehitetään ja toteutetaan  kohderyhmille koulutuksia, joka keskittyy alustatalouden erityispiirteisiin, osaamisvajeisiin ja  haasteisiin. Koulutuksissa tuetaan osallistujia tuottamaan laadukkaita, turvallisia ja vastuullisia  matkailupalveluita digitaalisilla alustoilla sekä edistetään työllistymistä ja yrittäjyyttä tarjoamalla  tietoa ja työkaluja uusien ansaintamahdollisuuksien hyödyntämiseen.

 

Lisäksi hanke lisää tietämystä alustatalouden vaikutuksista ja mahdollisuuksista sekä kehittää  uusia palvelumalleja ja ratkaisuja Lapin matkailutoimijoille. Hankkeen painopiste on osallistujien  osaamisen ja valmiuksien parantamisessa muuttuvassa alustatalouden ympäristössä sekä  alueen matkailualan kestävän ja vastuullisen kilpailukyvyn vahvistamisessa. Hankkeen keskeiset toimenpiteet ja työpaketit on kuvattu tarkemmin valintaesityksessä.

 

Hanke on Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027-ohjelman mukainen ja toteuttaa sen toimintalinjan 7 erityistavoitetta 7.1 Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä. Hanke täyttää yleiset valintaperusteet ja erityistavoitekohtaisessa arvioinnissa hanke sai riittävästi pisteitä (12/42) tullakseen rahoitetuksi

 

Hanke tukee Lapin siirtymäsuunnitelmaa mm. monipuolistamalla alueen elinkeinorakennetta, kehittämällä yritysten liiketoimintamahdollisuuksia sekä parantamalla koulutustarjontaa ja tukemalla uusia työllistymismahdollisuuksia.

 

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 596 969 euroa.

Haettu tuki on 477 756 euroa (80 % hyväksyttävistä kustannuksista). Hanke toteutetaan Lapin yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun, Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä Lappian ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ryhmähankkeena.

 

 

Esittelijä Sihteeristön puheenjohtaja:

 

Päätösesitys Yhteistyöryhmä antaa puoltavan lausunnon hankkeesta Vastuullista ja kestävää osaamista matkailun alustoilla.

 

Päätös Yhteistyöryhmä antoi puoltavan lausunnon hankkeesta Vastuullista ja kestävää osaamista matkailun alustoilla.

Paula Keinänen poistui kokouksesta pykälän aikana. Sari Lindblom oli esteellinen asian käsittelyssä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Pykälä käsiteltiin kokouksessa pykälän § 57 jälkeen pykälän § 52 (Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen) päätöksen mukaisesti. Liisa Irri poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.

 

 

  

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa