RSS-linkki
Kokousasiat:https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lapin liiton kuntatyöryhmä
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ennakollinen kunnan peruspalvelujen valtionosuuslaskelma vuodelle 2026
LLktr 20.05.2025 § 5
95/00.04.01/2023
Valmistelija Pinola Matti Lapin liitto
Valtiovarainministeriö julkaisi huhtikuussa ennakollisen kunnan peruspalvelujen valtionosuuslaskelman vuodelle 2026.
Ennakollinen kunnan peruspalvelujen valtionosuuslaskelma sisältää kevään 2025 julkisen talouden suunnitelman mukaiset toimenpiteet sekä määräytymistekijöiden päivityksiä. Laskelmassa on huomioitu Tilastokeskuksen vuotta 2024 koskevat väestörakenne- ja työttömyystilastot. Verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus perustuu valtiovarainministeriön huhtikuussa 2025 tekemiin veroennusteisiin.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus on vuonna 2026 noin 3,5 miljardia euroa. Kunnan peruspalvelujen hintaindeksin arvioidaan olevan 3,8 prosenttia vuodelle 2026, mikä lisää valtionosuutta noin 118 miljoonaa euroa. Hallitusohjelman mukainen yhtä prosenttiyksikköä vastaava indeksijarru pienentää kuitenkin kuntien valtionosuutta noin 31 miljoonaa euroa. Alustavat laskelmat sisältävät myös arvion valtion ja kuntien välisestä kustannustenjaon tarkistuksesta, joka lisää valtionosuutta noin 69 miljoonaa euroa vuodelle 2026. Arvio tarkentuu kuntien palveluluokkakohtaisten tilinpäätöstietojen valmistumisen myötä kesällä 2025. Ennakollinen laskelma sisältää myös arvion pääministeri Orpon hallituksen puoliväliriihessä linjaamasta valtiontalouden 75 miljoonan euron säästöstä kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen, joka toteutetaan prosenttikohtaisesti osana kasvutoimien rahoitusta.
Vuoden 2026 valtionosuuslaskelma on alustava. Laskelmat tarkentuvat valtion talousarviovalmistelun yhteydessä ja lopulliset laskelmat valmistuvat loppuvuodesta kaikkien määräytymistekijöiden valmistuttua. (Lähde: Valtiovarainministeriö 30.4.2025.)
Esittelijä yhteysjohtaja Knutars Heli Lapin liitto
Päätösesitys Käydään keskustelua ennakollisesta kunnan peruspalvelujen valtionosuuslaskelmasta vuodelle 2026.
Merkitään asia tiedoksi.
Päätös Käytiin keskustelua ennakollisesta kunnan peruspalvelujen valtionosuuslaskelmasta. Laskelman perusteella Lapin tasolla valtionosuudet tulisivat laskemaan yhteensä noin 1,28 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin 7,25e/asukas.
Merkittiin asia tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |