RSS-linkki
Kokousasiat:https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lapin liiton valtuusto
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 21
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan jäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta
LLHall 29.09.2025 § 114
Valmistelija
Valtuuston tulee asettaa tarkastuslautakunta toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lapin liiton perussopimuksen 17 §:n mukaan maakuntavaltuusto valitsee tarkastuslautakunnan jäsenet ja näille henkilökohtaiset varajäsenet sekä määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Lapin liiton hallintosäännön 8 §:n mukaan tarkastuslautakunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme muuta jäsentä. Kaikilla maakuntavaltuustossa edustettuina olevilla ryhmillä tulee olla edustus tarkastuslautakunnassa. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Esittelijä vs. maakuntajohtaja Takkula Hannu Lapin liitto
Päätösesitys Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se
- valitsee tarkastuslautakunnan jäsenet ja näille henkilökohtaiset varajäsenet
- valitsee tarkastuslautakunnan jäseniksi valituista tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tarkastuslautakunnan toimikaudeksi.
Päätös Maakuntahallitus hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
LLValt 03.11.2025 § 21
308/00.00.01/2025
Valmistelija Pulkamo Kirsi Lapin liitto
Päätösesitys Maakuntavaltuusto päättää valita
- tarkastuslautakunnan jäsenet ja näille henkilökohtaiset varajäsenet sekä
- tarkastuslautakunnan jäseniksi valituista tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tarkastuslautakunnan toimikaudeksi.
Päätös Maakuntakunta valtuusto päätti valita tarkastuslautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti:
Varsinainen jäsen | Varajäsen |
Kaisu Huhtalo (KESK), pj. | Elina Ruokamo (KESK) |
Päivi Salminen (SDP), vpj. | Jani Mantere (SDP) |
Reeta Matilainen (KOK) | Piia Hanni (KOK) |
Pirkko Kallaanvaara (VAS) | Kaisa Isojärvi (VAS) |
Jari Hast (PS) | Hannu Peurasaari (PS) |
Pekka Nyman (VIHR) | Ahti Ovaskainen (VIHR) |
Jarno Vuorinen (KEMPAR) | Heli Trög (KEMPAR) |
Maakuntavaltuusto valitsi tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Kaisu Huhtalon (KESK) ja varapuheenjohtajaksi Päivi Salmisen (SDP).
Tiedoksi Nimetyt henkilöt
| Edellinen asia | Seuraava asia |