RSS-linkki
Kokousasiat:https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lapin liiton hallitus
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 13
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 7 | Esitys maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpano 2026-2027 |
Lapin maakunnan yhteistyöryhmän nimeäminen vuosille 2026-2027
LLHall 11.02.2026 § 13
36/00.00.01/2026
Valmistelija Ekdahl Päivi Lapin liitto
Maakunnan yhteistyöryhmästä ja sen tehtävistä säädetään laissa alueiden kehittämi-sestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (47/2021). Lain 19 § mukaan maakunnassa on aluekehittämistä koskevien suunnitelmien, ohjelmien ja sopimusten valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä (MYR). MYR toimii yleisasetuksen 8 artiklassa tarkoitettuna kumppanuuselimenä Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelman osalta.
Maakunnan liiton hallitus asettaa maakunnan yhteistyöryhmän ja nimittää sen puheen-johtajan, jonka tulee olla kuntalaissa tarkoitettu luottamushenkilö, sekä vahvistaa MYR:n työjärjestyksen. MYR nimeää keskuudestaan kolme varapuheenjohtajaa.
Lapin liiton hallitus on kokouksessaan 27.9.2021 asettanut Lapin maakunnan yhteistyöryhmän ohjelmakaudeksi 2021-2027. Koska yhteistyöryhmän jäsenet asetetaan kunnanvaltuuston toimikaudeksi ja Saamelaiskäräjien edustaja saamelaiskäräjien toimikaudeksi, MYR kokoonpano ja jäsenet on tarpeen päivittää vuosille 2026-2027. Lisäksi muutostarpeen aiheuttaa vuoden 2026 alusta voimaan tullut valtion aluehallinnon uudistus.
Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenet nimetään Lapin liiton hallituksen kokouksessa maaliskuussa 2026.
Esittelijä vs. maakuntajohtaja Takkula Hannu Lapin liitto
Päätösesitys Maakuntahallitus päättää muutoksista Lapin maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpanoon eli jäsenten määrästä ja tahoista, joilta edustajia pyydetään.
Maakuntahallitus:
- päättää yhteistyöryhmän kokoonpanoksi seuraavaa:
- Lapin kuntien edustajina toimii maakuntaliiton valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto viisi (5) varsinaista edustajaa
- Lapin liiton virastolla on yksi (1) varsinainen edustajaa ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa
- Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksella ohjelmia rahoittavana valtion viranomaisena on yksi (1) varsinainen edustaja ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa
- Lapin elinvoimakeskuksella on kaksi (2) varsinaista edustajaa ja heidän henkilökohtaiset varaedustajansa
- Työmarkkina- ja elinkeinojärjestöillä on seitsemän (7) varsinaista edustajaa ja heidän henkilökohtaiset varaedustajansa
- Järjestöneuvottelukunnalla on yksi (1) varsinainen edustaja ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa
- Saamelaiskäräjillä on yksi (1) varsinainen edustaja ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa
- asiantuntijajäseniksi pyydetään yhdeksän (9) varsinaista edustajaa ja heidän vara-edustajansa
- pyytää liitteessä mainituilta tahoilta 28.2.2026 mennessä ehdotukset maakunnan yhteistyöryhmän jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen. Esitykset tulee tehdä sekä mies- että naisehdokkaista varsinaisiksi ja varajäseniksi.
Päätös Maakuntahallitus hyväksyi keskustelun jälkeen päätösesityksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |