RSS-linkki
Kokousasiat:https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lapin liiton hallitus
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 14
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lapin liikennejärjestelmätyöryhmän toiminnan jatkaminen
LLHall 11.02.2026 § 14
38/00.04.02/2026
Valmistelija Pesonen Ari Lapin liitto
Lapin liikennejärjestelmätyöryhmä on Lapin liiton hallituksen päätöksellä 18.6.2012 perustettu ryhmä maakunnallisen liikennejärjestelmäkokonaisuuden kehittämiseksi. Maakunnan liitto vastaa maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman suunnitteluprosessin käynnistämisestä, siihen liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan muun suunnittelun kanssa. Käynnissä oleva vaihemaakuntakaava tarkastelee erityisesti liikenteeseen ja turvallisuuteen liittyvää maankäyttöä. Lapin liiton hallitus on päätöksillään jatkanut työryhmän toimintaa toimikausittain. Viimeisin toimikausi oli 1.1.2022-31.12.2025, jonka Lapin liiton hallitus nimesi 2.11.2021. Toimikaudella työryhmän puheenjohtajana toimi Pekka Rajala.
Lapin liikennejärjestelmätyöryhmässä on ollut edustajat seuraavista organisaatioista:
- Itä-Lapin kuntayhtymä
- Meri-Lapin kehittämiskeskus ry
- Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä
- Rovaniemen seutukunta (Rovaniemi/Ranua)
- Tunturi-Lapin Kehitys ry
- Torniolaakson seutukunta (Ylitornio/Pello)
- Väylävirasto
- Lapin elinvoimakeskus, liikenneosasto (ent. Lapin ELY-keskus, liikennevastuualue)
- Lupa- ja valvontavirasto, ympäristöosasto (ent. Lapin ELY-keskus, ympäristövastuualue)
- Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
- Finavia Oyj
- Finnair Oyj
- VR- yhtymä Oy
- Kemin Satama Oy
- Lapin kauppakamari
- SKAL Pohjois-Suomi ry
- Linja-autoliitto
- Lapin Taksiyrittäjät ry
- Lapin Yrittäjät ry
- Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
- Rovaniemen liikennejärjestelmätyöryhmä
- 3. Logistiikkarykmentti
- Lapin liitto
Lisäksi uutena organisaationa työryhmään esitettäisiin Jääkäriprikaatia.
Esittelijä vs. maakuntajohtaja Takkula Hannu Lapin liitto
Päätösesitys Hallitus päättää jatkaa Lapin liikennejärjestelmätyöryhmän toimintaa ja asettaa työryhmän toimikaudeksi 1.3.2026 - 31.12.2030 sekä nimeää työryhmään Lapin liiton edustajan ja varajäsenen, sekä työryhmälle puheenjohtajan. Työryhmä nimeää edustajistaan varapuheenjohtajan toimikauden ensimmäisessä kokouksessa. Hallitus pyytää edellä mainittuja organisaatioita nimeämään ryhmään edustajansa ja tämän varahenkilön. Kukin organisaatio huolehtii edustajansa ansionmenetyksistä ja matkakuluista.
Päätös Hallitus hyväksyi päätösesityksen ja nimesi työryhmän puheenjohtajaksi Olli Rainion ja hänen varajäsenekseen Mikko Pyhäjärven sekä jäseneksi Pekka Tiitisen ja varajäseneksi Maria-Riitta Mällisen.
Tiedoksi Nimetyt henkilöt
| Edellinen asia | Seuraava asia |