RSS-linkki
Kokousasiat:https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lapin liiton hallitus
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 8
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lapin liiton tiedonhallintamalli
LLHall 11.02.2026 § 8
30/07.01.03/2022
Valmistelija Pulkamo Kirsi Lapin liitto
Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (tiedonhallintalaki 906/2019) 5 §:n mukaan tiedonhallintayksikön on pidettävä sen toimintaympäristön tiedonhallintaa määrittelevää ja kuvaavaa tiedonhallintamallia. Tiedonhallintamallia ylläpidetään palvelujen, asiankäsittelyn ja tietoaineistojen hallinnan suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Lisäksi tiedonhallintamallin ylläpitämisellä ohjataan tiedonsaantia koskevien oikeuksien ja rajoitusten toteuttamista, vähennetään moninkertaisen tietojen keruuta ja ylläpidetään tietojärjestelmien ja tietovarantojen ja tietoturvallisuuden kokonaisarkkitehtuuria.
Maakuntaliitto toimii tiedonhallintalain 4 §:n tarkoittamana tiedonhallintayksikkönä. Lapin liiton hallintosäännön 48 §:n mukaan maakuntahallitus vastaa siitä, että tiedonhallintalain 4.2 §:n vastuut, käytännöt ja valvonta on määritelty. Tiedonhallinnan toteuttamiseen liittyvien tehtävien vastuuna on mm. vastuu tiedonhallintalain mukaisten kuvausten koostamisesta ja ylläpidosta (tiedonhallintamalli 5 §).
Tiedonhallintamallin päivitys on valmisteltu Lapin liitossa yhteistyössä kaikkien vastuualueiden kanssa. Lapin liiton johtoryhmä on käsitellyt tiedonhallintamallin kokouksessaan 2.2.2026 ja päättänyt esittää sen edelleen hallituksen hyväksyttäväksi.
Tiedonhallintamalliin pohjautuva tiedonhallintalain 28 §:ssä säädetty julkinen asiakirjajulkisuuskuvaus löytyy Lapin liiton verkkosivuilta https://www.lapinliitto.fi/tietoa/asiakirjajulkisuuskuvaus/
Esittelijä vs. maakuntajohtaja Takkula Hannu Lapin liitto
Päätösesitys Maakuntahallitus hyväksyy Lapin liiton tiedonhallintamallin.
Päätös Maakuntahallitus hyväksyi Lapin liiton tiedonhallintamallin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |