Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapin Liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lapin liiton hallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kemi-Ounasjoen vaelluskalatyöryhmän sopimuksen päivittäminen

 

LLHall 05.02.2024 § 12 

 

 

Valmistelija 

 

Lapin liitto on toiminut huhtikuusta 2016 lähtien koordinaattorina Kemi - ja Ounasjoen vaelluskalakantojen elvyttämiseen tähtäävän toimenpidesuunnitelman laatimisessa ja toimeenpanossa sidosryhmien tavoitteiden sekä hallitusohjelmien kirjausten toteuttamiseksi. Koordinointityö on perustunut Lapin liiton, Kemijoki Oy:n ja PVO-Vesivoima Oy:n väliseen sopimukseen, joka on voimassa toistaiseksi. Sopimuksessa määritellyn koordinaatiopalvelun toteuttamisen kustannuksista 93.400 €/vuosi ovat vastanneet vesivoimayhtiöt.

 

Päivitetyllä sopimuksella jatketaan osapuolten Lapin liitto, Kemijoki Oy ja PVO-Vesivoima Oy välistä yhteistyötä Kemi-Ounasjoen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi. Sopimuksen päälinjat ja periaatteet ovat yhdenmukaiset aiemmin tehtyjen sopimusten kanssa. Nyt päivitettävä sopimus mahdollistaa työryhmän laajentamisen siten, että työryhmän kokoonpanoon kutsutaan jatkossa kuntaedustus ns. aluemallilla, joka tarkoittaa kolmea lisäjäsentä työryhmään.

 

Lisäksi sopimuksessa sovitaan työryhmän organisoinnin toimintamallista sekä toimenpidesuunnitelman mukaisten hankkeiden ja toimenpiteiden ohjaamisesta, valvonnasta ja toteuttamisesta. Osapuolten yhteisenä tavoitteena on pitkäjänteinen ja jatkuva yhteistyö vaelluskalakantojen elvyttämiseksi.

 

Sopimusluonnos- ja budjetti liitteenä.

 

Esittelijä maakuntajohtaja Riipi Mika Lapin liitto

 

Päätösesitys Maakuntahallitus

  • hyväksyy valmistellun yhteistyösopimuksen päivittämisen sekä
  • oikeuttaa maakuntajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös Keskustelun aikana maakuntajohtaja teki muutetun päätösesityksen: "Hallitus päättää palauttaa asian valmisteluun."

 

 Hallitus päätti keskustelun jälkeen yksimielisesti, että asia palautetaan valmisteluun.

 

 

 

 

LLHall 11.03.2024 § 31  

47/00.04.02/2024  

 

Valmistelija Knutars Heli Lapin liitto

 

Jatkovalmistelussa työryhmään kutsuttavien tahojen määrää on laajennettu koskemaan kahta kalastusjärjestöä huomioiden alueellinen ulottuvuus ja kalastuksen erilaisuus. Työryhmään kutsutaan vapaa-ajan kalastajien edustus Lapin vapaa-ajan kalastajat ry:ltä sekä kaupallisen kalastuksen ja merialueen edustus Perämeren kalatalousyhteisöjen liitto ry:ltä. Kyseiset järjestöt kuuluvat valtakunnallisiin keskusjärjestöihin, Lapin vapaa-ajankalastajat Suomen vapaa-ajan kalastajiin (SVK) ja Perämeren kalatalousyhteisöjen liitto Kalatalouden keskusliittoon (KKL).  Järjestöjen määrä ja edustavuus uudelleen arvioidaan toimikausittain. 

 

Sopimusluonnos- ja budjetti liitteenä.

 

Esittelijä maakuntajohtaja Riipi Mika Lapin liitto

 

Päätösesitys Maakuntahallitus hyväksyy valmistellun yhteistyösopimuksen päivittämisen sekä oikeuttaa maakuntajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös Hallitus hyväksyi päätösesityksen keskustelun jälkeen yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa