RSS-linkki
Kokousasiat:https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lapinliittod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lapin liiton hallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 150
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 18 | Lapin liiton lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle 15.12.2025 |
Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Lapin kuntien edustajainkokouksen päätöksestä tehdystä valituksesta
LLHall 15.12.2025 § 150
63/00.00.01/2025
Valmistelija Pulkamo Kirsi Lapin liitto
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen on tehty valitus Lapin liiton edustajainkokouksen päätöksestä 20.10.2025 § 8 koskien maakuntavaltuuston jäsenten valintaa. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on 1.12.2025 pyytänyt Lapin liiton edustajainkokousta antamaan lausuntonsa valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen johdosta. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä.
Lausunto, liiteluettelo, valituksenalaisen päätöksen perusteena olleet asiakirjat sekä muu selvitys on toimitettava hallinto-oikeuteen 2.1.2026 mennessä.
Valituksen keskeinen sisältö
- Valituksen kohteena oleva päätös on kumottava, koska se on lainvastainen
- Lapin liitto on velvoitettava korvaamaan valittajalle muutoksenhaun johdosta 500 euroa.
Lapin liiton hallintosäännön 14 §:n mukaan maakuntahallitus edustaa liittoa ja käyttää sen puhevaltaa tuomioistuimessa.
Lausuntovalmistelun lyhyestä ajasta johtuen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle annettava lausuntoluonnos toimitetaan maakuntahallitukselle perjantaina 12.12.2025.
Esittelijä vs. maakuntajohtaja Takkula Hannu Lapin liitto
Päätösesitys Maakuntahallitus päättää antaa esitetyn mukaisen lausunnon.
Päätös Hallitus hyväksyi päätösesityksen keskustelun jälkeen yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan käsittelyn jälkeen maakuntahallituksen puheenjohtaja Olli Rainio siirtyi kokouksen osallistujaksi etäyhteydellä.
Varapuheenjohtaja Sari Ekorre siirtyi puheenjohtamaan kokousta klo 11.46.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouskohdan käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 11.46-11.51. Kokoustauon jälkeen todettiin uudelleen läsnäolijat nimenhuudolla.
Tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
| Edellinen asia | Seuraava asia |